Kirkko

Alavuden 

HELLUNTAISEURAKUNTA



Velitshkon perhe

Rostislav Ivanovitsh Velitshko syntyi vuonna 1970 länsiukrainalaisessa Rudnikin kylässä, Volynin alueella, traktorinkuljettaja Ivan Velitshkon perheeseen. Isä toimi ensin diakonina ja sitten pastorina Rudnikin helluntaiseurakunnassa. Perheen kaikki kahdeksan lasta alkoivat pienestä pitäen palvella seurakunnassa. Kaikki viisi poikaa ovat löytäneet paikkansa Jumalan valtakunnan työssä, pastoreina, piispoina, lähetyssaarnaajina, diakoneina, kuoronjohtajina.

Rostislav sai kutsun julistustyöhön jo kouluiässä ja alkoi saarnata lasten- ja nuortenkokouksissa. Armeijan jälkeen, vuonna 1991, hänelle avautui mahdollisuus lähteä Lesosibirskiin, Keski-Siperiaan, jossa vanhempi veli oli jo aiemmin ollut lähetystyössä ja perustanut seurakunnan. Rostislav lähti muiden nuorten kanssa uskonvaraisesti tekemään evankeliointi- ja nuorisotyötä Keski-Siperian ja Tuvan tasavallan alueilla. Evankelioimistyön seurauksena alueelle syntyi hänen aikanaan 14 tytärseurakuntaa. (Nykyisin alueella on yli sata seurakuntaa, ja vanhempi veli Vladimir on toiminut veljestön piispana.) Rostislav siunattiin vuonna 1993 Lesosibirskin seurakunnan diakoniksi, vähän myöhemmin pastoriksi, jossa tehtävässä hän toimi viisi vuotta.

Lesosibirskissa Rostislav löysi myös vaimonsa Tatjanan (Tanjan), jonka äiti oli yksi harvoista vanhoista kristityistä seudulla. Siellä syntyivät myös kaikki perheen kuusi lasta – pojat Vadim, Pavel, Ivan, Roman ja Valentin sekä tytär Jelizaveta.


Kuva 15 Velitshkon perhe 2010.

Vuonna 2001 Ukrainan helluntaiseurakuntaliiton piispa Mihail Panotshko pyysi Rostislavia lähtemään pioneerityöhön uudelle työalueelle Luganskiin. Rostislavin kanssa lähti sinne joukko nuoria Lutskin seudulta, lähinnä uskonvaraisesti, joillakin pieni rahallinen kannatus Lutskin kaupungissa toimivalta ”Toivon Ääni” -helluntailähetykseltä. Työalue oli hyvin haastava, koska seutu oli (ja on edelleen) hengellisesti pimeää, asukkaat ateistisen opetuksen jälkeisessä arvotyhjiössä, useat rangaistusvankien jälkeläisiä, monet vahvoissa siteissä rikollisuuteen, huumeisiin, alkoholiin ja okkultismiin. Työn tuloksena useisiin kaupunkeihin syntyi uskovien ryhmiä, pääasiassa rikollisten ja narkomaanien tultua uskoon. Nyt näistä 13 on rekisteröity seurakunniksi. Ihmisten ohjaaminen uskon tielle ja myös uskonelämän alkuun vaatii kärsivällisyyttä, koska useimmilta puuttuu kaikki perustieto niin kristinuskosta kuin yleisistä moraaliperiaatteistakin. Jumala on kuitenkin vastannut rukouksiin; monia perheitä on eheytynyt ja vapautunut vanhan elämän siteistä. Monet ovat myös parantuneet vakavista sairauksista.

Rostislav toimii Luganskin seurakunnan pastorina sekä koko Luganskin alueen (läänin) vanhimpana pastorina eli piispana. Koko perhe palvelee seurakunnassa. Tanja-vaimo on miehensä rinnalla mukana evankelioimis- ja sielunhoitotyössä. Vanhin poika Vadim on syksyllä 2012 aloittanut opinnot Kiovan Raamattuinstituutissa. Muutkin pojat jo opettelevat saarnaamista. Kaikki lapset laulavat, soittavat eri instrumentteja, lausuvat runoja ja evankelioivat ikätovereitaan.

Alavuden seurakuntana iloitsemme siitä, että saamme olla osaltamme tukemassa evankeliumin saarnaamista itäisessä Ukrainassa, jossa vain harva on vielä saanut tulla omakohtaisesti tuntemaan Jeesuksen Vapahtajanaan. Velitshkon perhe on kiitollinen, kun muistamme heitä rukouksin.


Kuva 16 Vanhin poika Vadim kävi kasteella kesällä 2012.